sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Tervetuloa jengiin, Merri!

Se on Merri!

Kuten ehkä otsikosta saattaa jo arvatakin, on jengiimme liittynyt uusi tulokas: thaikissa, eli vanhanajan siamilainen-poju Merri! Penska saapui meille 14 viikon ikäisenä Pienpeto-kissalasta tasan kolme viikkoa sitten. (Ja blogia päivitetään vasta nyt - tiedetään! Ugh!)

Tutustuminen Doniin on mennyt kaiken kaikkiaan mallikkaammin kuin osasimme ajatellakaan. Ensimmäisen yön pojat olivat eri huoneissa, ja seuraavana päivänä vaihdettiin huoneet päikseen tarkoituksena tutustuttaa poikien hajut toisiinsa, mutta kun molemmat olivat niin reippaita ja Doni hyväksyvän suopea, testattiin näköyhteyden luomista pitämällä pentua sylissä. Donin ystävällinen kurnutus-reaktio yllätti meidät molemmat, ja hetken tuumaustauon jälkeen illemmalla varovasti päästettiin Merriä tekemään tuttavuutta oven raosta. Doni kurnutti ja siristeli silmiä kaveruuden merkiksi, ja kun Merri oli hetken aikaa siinä miettinyt, lähti jo ensimmäinen varovainen tutustumis-ralli ja kurnutus-pepunhaistelu-rumba käyntiin. Yhtään kertaa Doni ei sähissyt tai murissut koko tutustumisen kanssa, ja kun pentu sai huomata, että D on ystävällinen, ei mennyt kauaakaan kun pojat pelasivat ja leikkivät keskenään kuin vanhat tekijät.

Doni on näyttänyt pennun kanssa ihan uusia puolia. D on äärimmäisen herkkä pennun mielenliikkeille ja tekemisille, ja jos pentu kompuroi tai miukuu jotakin, on Doni heti kyselemässä ja kurnuttamassa, että onko pennulla jokin hätänä. Doni myös putsaa pentua joka puolelta ja rohkaisi alussa Merriä tutkimaan asuntoa. Varsinainen vara-emo! (Toim.huom. vaikka onkin kolli ja vielä eunukki. ;-) ) 

Pennun erikoisuutena voitaneen kaiken kukkuraksi pitää noutamista. Hiiri-ja haukilelujen noutamiseen Merri ei tunnu koskaan väsyvän, ja toissapäivän aamuna penska toi hiirilelun sänkyyn 107 kertaa - laskuri oli käynnissä! Sen jälkeen hengähdettiin hetki ja mentiin vielä kaiken sen noutamisen päälle höykyyttämään Donia.

Pennun kissalanimi kokonaisuudessaan on Pienpeto Saturday Night Fever. Lisäinfoa thaikissasta eli vanhanajan siamilaisesta löytyy Pienpedon sivuilta. Pikainfona voisi sanoa, että thaikissa on siamilainen sellaisena kuin se tunnettiin vielä 50-luvulle saakka ennen ulkonäön muuttumista länsimaissa. 90-luvulla perustettiin Thaimaalaisen kissan kannatus-ja suojeluyhdistys PREOSSIA, joka pyrkii pitämään Thaimaalaisen luonnonrodun terveenä ja monimuotoisena myös jälkipolville. Rotuunottoja suositellaan, ja tämä oli yksi tekijä, mikä meidät sai innostumaan thaista.


"Isoveli" huoltaa.


Kaiken kaikkiaan pentu on ollut 110% sellainen, millaiseksi sen kuvittelimmekin: super-seuralliseksi, super-äänekkääksi ja super-aktiiviseksi. Eli ihan perinteikäs siamilaisen riiviö, siis. ;-) Kaupan päälle Donilla on painikaveri, joka ei ihan vähästä väsähdä.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Killisilmä

Salamavalo paljastaa Donin älykkyyden kaikessa komeudessaan.

HNNGGHH??
 
(huom. myös hieno 20v vanha Leijonakuningas-pussilakana!)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Uutta kohti

Tämä on sanottu jo monta kertaa aiemminkin, mutta jälleen kerran, arki asettuu jälleen uomiinsa kaiken tapahtuneen jälkeen. Donista on tullut entistä äänekkäämpi, ja kun päiväleikityksistä huolimatta leluhuiskaa on ruettu raahaamaan sänkyyn aamuöisinkin, tuumi henkilökunta, että Donille pitäisi varmastikin etsiskellä kaveri jostakin! Ensimmäinen askel tässä oli Donin FIV-testi, ja vaikka ystävällismielisissä kissatalouksissa tarttuminen onkin epätodennäköistä, halusi henkilöstö kuitenkin varmuudeksi tehdä testin. Testituloksia odoteltiin kädet hikoillen jännityksestä Felinan aulassa, kunnes se vapauttava tulos kuultiin.. Tulos oli negatiivinen! Pikku-kaverin etsintä saattoi siis alkaa. :-)

Ensimmäinen askel oli pohtia, mistä pentu tulisi ja millainen sen pitäisi olla. Jo alusta asti oli selvää, että skidi olisi joko rescue tai sitten se tulisi kasvattajalta. No, sanotaanko näin, että pientä edistystä on ilmassa, ja ehkä parin kuukauden sisään Doni saa jo painikaverin. Who knows? ;-)

Koska viimeaikaisten tapahtumien vuoksi kuvapäivityksiä on tullut varsin harvakseltaan, on tässä sitten koosteena muutamia palasia viimeaikaisista touhuiluista:

Lemmikkimessuillakin tuli käytyä ja kahmittua näytteitä. Tällä kertaa saldo oli melko pieni-tyypillistä Royal Caninin huttua pari pussia (erikoisruokaa norjalaisille metsäkissoille? voihan vitalis..) ja makupalanäytteitä kissoille Hubertilta. Lisäksi matkaan tarttui pari pussia koiranruokaa; ne sentään eivät kuulu Donin ruokavalioon. ;-)

Palapeliavustajanakin oltiin. (Huom.! Pala suussa..)

Isäntä hätisteli julmasti kissan pois avustamasta, mutta onneksi tässä oli tällainen sopiva laatikko! Kissalle

Donia ohuesti kenkuttaa isännän härkkiminen ja kuikkiminen sängynlaidalta hyvien kuvien toivossa.

D relaksoituu Donimaiseen tapaan.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Harri Mooses von Lorttenstein, toukokuu 2008 - 12.10.2013, lepää rauhassa

Ikävän nyt kerron meille. Harri lähti autuaammille myyränvahtausmaille eilen, rauhallisesti ja palvelusväen saattelemana. Harrin yleisvointi heikkeni viimeisen viikon aikana, karvat kaikkosivat, vessa-asiat eivät onnistuneet ja viimein uni oli hereilläoloa mukavampaa. FIV, epilepsia, hermosärky ja herpes veivät viimein voimat. Kun askel ei ole enää kevyt eikä ruokakaan maita, silloin on ihmisen tehtävä antaa rakkaalleen se lepo, jota jo selkeästi kaivataan.

Mutta kyllä palvelusväen sydän on kovin syrjällään. Harri vanha Pullukka, Murikka ja Möhkäle. Elämänviisautensa siirsi tuleville polville, Donilla on paljon samoja maneereja kuin Harrilla. Jatkamme tästä Donin kanssa, ja kun aika alkaa parantaa eron tekemää haavaa, katsotaan sitten taas tulevaan.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Keskikesän yöreippailut

Juhannus meni henkilöstöllä tyypilliseen tapaan kavereiden luona grillaten ja löhöillen. Yöllä henkilöstö ulkoilutti jo perinteeksi tulleeseen tapaan (..kävimme myös viime vuonna!) Donia keskiyön tienoilla. Voi sitä riemua, kun pääsi ulkoilemaan viileässä säässä, ja kaiken lisäksi juuri mitään häiriöitä ei ollut näköpiirissä! D kipitti, hympytti ja juoksi sydämensä kyllyydestä niin, että rappusia 5.kerrokseen juostessaan poika alkoi jo läähättää. Tämähän oli sinänsä hyvä juttu, sillä kesällä päivällä ulkoillessa D-polo on läähättävä karvapallo jo kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen. Kotiin päästyä päästiinkin sitten viilentävän tassupesun kautta koisimaan mukavasti henkilöstön kylkeen.

Heiniäkin maltettiin syödä vain pikaisesti ohi juostessa.

Iso ruohoalue, jolla ei yhtään koiria! Jee!

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Ulkoilukausi täydessä vauhdissa

Karvapallolassa arki on pikkuhiljaa palaillut normaaliin uomiinsa. Ainut lisäys normiarkeen on puolikkaan epilepsiatabletin antaminen Harrille aamuisin ja iltaisin. Tabletti on hajuton ja mauton, joten se menee helpohkosti ruoan seassa. Mitään kohtauksia tai siihen viittaavia oireita ei lääkityksellä ole ollut, joten lääke on selkeästi tehnyt tehtävänsä.

..vuh?

Lääkkeen vaikuttava aine, fenobarbitaali, ei kuitenkaan ole mitään kevyttä kauraa. Aine kuuluu barbituraatteihin, eli vahvoihin vanhakantaisiin rauhoittaviin lääkkeisiin. Ihmisillä barbituraatteja ei juurikaan enää käytetä, mutta eläinlääkinnässä barbituraatit ovat vielä yleisiä epileptisten kohtausten hoidossa. Sivuoireita Harrilla oli noin viikon ajan, jolloin Harri oli ahne ja unelias. Viikon kuluttua tilanne alkoi pikkuhiljaa normalisoitua, ja tätänykyä Harri on jo "kuin ennenkin." Mikäli epileptiset kohtaukset olisivat toksoplasmoosin aiheuttamia, niin nyt kun antibioottikuuri on syöty, voisi teoriassa olla mahdollista, että Harri voisi joskus päästä lääkkeistä eroon. Tähän tarvitaan tietenkin lääkärin konsultointia.

Ulkoilukausikin on jo startattu! Ulkoilut Donin kanssa kuumina päivinä pitää tosin ajoittaa iltaan, sillä muuten herra on jo kymmenen minuutin juoksemisen jälkeen yksi läähättävä karvakasa, että ulkoilusta ei tule mitään. Kriittinen lämpötila tuntuisi olevan siinä 15 asteen tienämillä:sitä lämpimämmässä ilmanalassa (ainakin henkilöstön!) metsäkissan olomuoto muuttuu kiinteästä nestemäiseksi.

Eräänä päivänä ulkoillessaan Doni kyyläsi puuta erityisen intensiivisesti, ja kas, siellä olikin yllätys..

Kurre-emo ja poikanen!

..Tylysti henkilöstö päätti kuitenkin kiskoa herran pois tupsukorvia härnäämästä, vaikka Doni epäilemättä olisi yrittänyt niistä paistia saada. Tosin, Donin pettämättömillä saalistustaidoilla se olisi varmaankin jäänyt yritykseksi, vaikka kurre olisi juossut suoraan suuhun. ;-)

"Doni, ei. Sinä et saa niitä kiinni, vaikka kapuaisitkin puuhun puolentoista metrin korkeuteen."


Siellä meni jännä.

"Ei koiria." Kissat lienevät kuitenkin OK? (Ja muut kuin kuvassa näkyvät terrieri-tyyppiset koirat?!)

Tyypillinen Doni ulkoilee-otos. Kamera ei pysy perässä, viiden metrin Flexi ei pysy perässä eikä isäntäkään pysy perässä.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Vuoristorata nimeltä Harri


Huh, pitkä pätkä on vierähtänyt ilman blogipäivitystä. Harrin eläinlääkärireissut eivät jääneet siis viimeisimpään ummetusreissuun, vaan tästä CatVet-reissusta pari päivää myöhemmin Harri oli yötä viettämässä Viikin teho-osastolla uusiutuneiden kohtausten vuoksi. Osastolla Harri ladattiin täyteen epilepsialääkitystä ja kohtaukset loppuivat saman tien. Samassa otettiin FIV/FELV-pikatestit, ja tästä paljastui yllätys: FIV-testi näytti positiivista. Seuraavassa läkähdyttävät tapahtumat tähän asti.

Muutama päivä CatVet-reissun jälkeen Harri päästi yöllä kaksi kertaa karmean rääkäisyn ja oli tämän jälkeen silminnähden säikähtänyt ja hätääntynyt. Tätä kesti muutaman minuutin ja sen jälkeen Harri oli ns. normaali. Harri myös jäi tuijottamaan eteensä lasittunein silmin samalla pissaten alleen. Aamulla Harrin alleenlaskemis-mouruamiskohtaukset pahenivat ja tihenivät, joten lähdimme pikapikaa päivystykseen. Päivystyslääkäri sanoi suoraan, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin se, että vika on ns.korvien välissä. Hän ehdotti, että aloitettaisiin epilepsialääkitys teho-osastolla, jolloin Harri voitaisiin ladata täyteen lääkettä. Jos lääke oltaisiin annettu kotiin, olisi mennyt kaksi viikkoa ennen kuin vaste alkaisi näkyä. Siispä herra jäi yöksi teholle. Samalla tehtiin neurologinen perustutkimus, otettiin magneettikuvat aivoista (joka on muuten Suomen ainoa eläinkäyttöön dedikoitu kuvantalaite!), aivoselkäydinnestenäyte (!!) sekä verikokeita vino pino.

Seuraava päivänä menimme kuulemaan tuloksia ja hakemaan Harria. Magneettikuvissa ei näkynyt kasvaimia tai muuta selittävää tekijää, ja syystä tai toisesta lääkäri halusi ottaa FIV/FELV-pikatestin, joka paljastuikin positiiviseksi FIVin osalta. Verta lähetettiin Saksaan vielä varmistustestiä varten. Neurologisissa tutkimuksissa oli näkynyt jonkin verran viivettä, mikä viittaisi neurologiseen sairauteen. Saimme siis epilepsialääkereseptin ja H vietiin kotiin toipumaan humalaisena lääkkeistä.

FIV oli alkuun aika iso järkytys, ja pitkään olimme epätietoisuudessa sairauden suhteen. Kuinka se etenee, tarttuuko kaverikissaan ja niin edelleen. Olimme yhteydessä Felinan Suviin, ja hän ehdotti vielä toksoplasmoositestin ottoa, mikäli samasta Saksaan menevästä verinäytemäärästä sen saisi otettua. Saihan sen, ja muutaman päivän päästä lääkäri soitti tuloksista: tiitterit olivat aavistuksen verran koholla, ja kun tästä infottiin Suvia, oli hän sitä mieltä, että antibioottikuuri olisi syytä aloittaa. Toksoplasmoosi on perusterveillä kissoilla usein oireeton alkueläinsairaus, mutta joillakin kissoilla se voi aiheutta mm.neurologisia oireita. Tämä voi selittää epileptiset kohtaukset. Samassa myos tuli vahvistus FIV-positiivisuudesta.

Suvi Felinasta rauhoitteli FIVin suhteen, että tauti ei tavallisesti lyhennä elinikää kun vain infektiot hoidetaan asianmukaisesti, sillä kissa on herkempi saamaan infektiosairauksia vastustuskyvyn ollessa heikompi. Kahden ystävällismielisen kissan välillä taudin tarttuminen on myös epätodennäköistä, sillä tauti tarvitsee sylki-verikontaktin tarttuakseen. Harri on todennäköisesti saanut sen siis ulkoillessaan vapaana nuorena tai sitten jo emoltaan. On kuitenkin vaikea sanoa, mitkä sairauksista johtuvat välillisesti FIVistä ja mitkä Harri olisi saanut joka tapauksessa.

Kohtauksia ei siis sitten teholta tulon jälkeen ole tullut. Mikäli oikein hyvin käy, niin epilepsialääkityksestä on mahdollista päästä eroon kun tuo kolmen viikon antibioottikuuri toksoplasmoosiin on syötetty. Toissapäivänä kävimme uusintakäynnillä Viikissä verikokeissa, ja nyt samalla kertaa tehdyissä neurologissa testeissä kaikki vasteet olivat normaaleja, joten ainakin epilepsialääke puree hyvin! Harrilla ei ollut sivuoireita epilepsialääkkeistä kuin pari päivää, nyt H vaikuttaa varsin virkeältä ja leikkisältä. Liekö johtuu aivoista häipyvästä toksoplasmoosista tai epilääkkeen sivuvaikutusten hälvenemisestä, tiedä häntä! Järkytys FIV-positiivisuudestakin on jo laskemaan päin, ja niin kai sitä sanotaan, että tieto lisää tuskaa. Nyt H siis napsii aamuin illoin antibioottia vielä pari viikkoa, ja epilepsialääkettä ainakin toistaiseksi myös aamuin illoin. Huh!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Jotta H ei päästäisi henkilöstöä liian helpolla..

..niin herra päätti pari päivää sitten yllättää jälleen ja laski alleen sängyllä surkeasti mouruten. Eihän siinä sitten auttanut kuin pyykätä kaikki romppeet (ja pestä pissitassuinen Harri), jonka jälkeen henkilöstö pohti, että mitäs nyt. Hermoja säästäkseen päätettiin pirauttaa CatVetille, ja alle tunnin sisällä pissaamisesta olimme jo matkalla tohtorille. Vetskulla päätettiin ottaa röntgenkuvat alaselästä, ja H oli sen verran reipas, että herraa ei tarvinnut rauhoittaa ollenkaan, vaikka kuvien ottaminen selältään vaatikin muutaman uusintaotoksen..

Kuvissa ei äkkiseltään näkynyt muuta ihmeellistä kuin runsaasti kaasua suolistossa, hieman paksuuntunut paksusuoli (todennäköisesti vielä giardian jäljiltä) ja kuivan ja kovan näköistä ulostetta. Varmuudeksi ultrattiin vielä virtsarakko ja munuaiset, eikä niistäkään löytynyt mitään hälyttävää. Ei kiviä, sakkaa tai muutakaan. Harri-polo oli sen verran uupunut reissusta, että toisen meistä pidellessä Harria etutassuista ja toisen takatassuista tohtorin ultratessa massua, nukahti H siinä selällään makoillessaan ja säpsähti hereille tohtorin koskettaessa vatsaa.

Käytöksen uusiutumiselle ei löydetty muuta selitystä kuin ummetuksen aiheuttama kaasu suolistossa ja sen aiheuttama kipu. Turvotus hännäntyvestä oli sentään laskenut.

H-raasu nukahti lääkärin aulaan kaiken sen ronkkimisen jälkeen.

Vaikka Harrin sairastelu onkin ollut melko uuvuttavaa, niin sentään kuvista ei löytynyt mitään kasvaimia tai muita, mitä ehdittiin jo siinä hätäkässä pelätä. Nyt H on ummetuslääke- ja Tramal (!!)-kuurilla. Kakka on lääkkeellä irronnut, eikä sen kerran jälkeen kalkkunahuuto-pissiä ole tullut. Henkilöstö vitsaili klinikalla, että siellä ne vakuutusyhtiössä kiroilevat keskenään, että taas on Harri käynyt lääkärissä! Vakuutusyhtiön riemuksi eläinlääkärikuluvakuutus on kyllä ollut Harrin tapauksessa varsin hyödyllinen. ;-)

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Hännänven(ä)yttäjä

Harri pitää Helsingin seudun eläinlääkärit leivässä. Tähän lopputulokseen henkilöstö tuli, kun Harria oltiin toissapäivänä kiikuttamassa (jälleen!) CatVetiin tohtorille parin päivän hutipissailun ja oudon huutamisen seurauksena. Diagnoosi saatiin, jolle henkilöstö ei voi olla kaikesta vakavuudestaan huolimatta nauramatta! Tässä ensin lyhyt kertomus tapahtumien kulusta.

Harrilla on aina aivan erityinen ns. kalkkunahuuto, jonka herra päästää aina kun herralla on paha olo, yleensä ennen oksentamista tai bussissa matkustaessa. Muutama päivä sitten sängyltä alas hypätessä H päästi samanlaisen huudon, mutta ei oksentanutkaan, vaan käveli levottomasti ympäri huonetta. Kohtaus meni kuitenkin ohi, eikä tähän kiinnitetty sen ihmeemmin huomiota. Seuraavana aamuna kuitenkin raapimapuun edestä löytyi pissat, ja illalla H pissasi kalkkunahuudon kera sängyn viereen. Käytös oli outoa, sillä lukuunottamatta tuota huutokohtausta H käyttäytyi muuten aivan normaalisti: kakkasi, leikki, söi ja joi, eikä pissannut tavallista tiheämpään tai ollut muuten hermostunut tai kivulias. Seuraavana päivänä Harri kuitenkin taas kalkkunahuusi pari-kolme kertaa, joten henkilöstö pirautti yöllä Viikkiin kysyäkseen neuvoa. Tilanne ei kuulema vaikuttanut päivystysasialta, vaan annettiin ohjeeksi annostella Donilta jäänyttä (päiväys oli kunnossa, toki!) särkylääkettä ja tulla aamulla.

Viikkiin ei aamusella yli tunnin jonottamisesta huolimatta päästy läpi, joten päätettiin pirauttaa CatVetille. Aikoja ei olisi ollut samalle päivälle, mutta klinikka sai kutsuttua paikalle lääkärin parin tunnin varoitusajalla. Huippua!

H vietiin taksikyydillä tohtorille, joka huomasi herran aristavan takapäätään niin paljon, että tutkimukset olisi syytä tehdä rauhoitettuna, ja parin tunnin päästä voitaisiin tulla takaisin klinikalle. Takaisin tullessa henkilöstö tapasi tohtorin, joka sanoi, että Harrin.. häntä oli venähtänyt. Takamuksen kautta tunnustellessa tuntui selvä toispuoleinen kudosturvotus, joka ei kuitenkaan ollut murtuma, sillä H kannatteli häntäänsä, joskin varoi istumasta kipeälle puolelle. Kipeä hännäntyvi oli myös johtanut kakan ja pissan panttaamiseen, mutta näytteessä ei onneksi ollut tulehdusta. Myöskään ultrassa ei näkynyt kiviä tai muutakaan rakon tai virtsatiehyiden probleemaa. Epikriisissä luki, että Harri oli yksinkertaisesti tipahtanut pyllylleen, jonka seurauksena häntä oli iskusta venähtänyt ja kipeä. Kaikkea sitä kuuleekin! Häntä venähtänyt!

Toipilas (....) saa täällä nyt kolmen päivän särkylääkekuurin, ja huutokin on loppunut ja pissat tulleet oikeaan paikkaan. Myös kakkaa on työnnetty kiitettävästi, joten sekin puoli oli kunnossa. Tänään perjantaina on jo painittukin, joten kipu hännäntyvessä on helpottamaan päin. Todennäköisesti Donin kanssa painiessaan H on kolauttanut itsensä johonkin, ja seurauksena oli tuo kuhmura hännässä.

Näissä tunnelmissa Karvapallolan hännänvenyttäjä ja Doni henkilöstöineen toivottavat rentouttavaa ja mukavaista pääsiäistä! :--)

 Häntä venyy.. ja karvat ihan-miten-sattuu!