perjantai 17. syyskuuta 2010

Äärimmäisen klassinen hiekkaongelma

Henkilökunta on tässä tovin kokeillut erilaisia kissanhiekkatyyppejä ja – merkkejä. Olimme kokeilleet erilaisia ruokakauppojen savipohjaisia hiekkoja laihoin tuloksin, sillä henkilökunta ei erityisemmin pitänyt parin viikon välein tapahtuvasta painavan hiekkasäkin raahaamisesta. Tämän jälkeen kokeilimme puupellettejä, mutta koska henkilökunnalta uupui hiekka-astiasta ritilä, muuttuivat kostuneet pelletit nopeasti sahanpurumaiseksi mössöksi. Pellettien hajunsitomiskykykään ei ollut paras mahdollinen. Siispä seuraavaa hiekkaa testaamaan.

Hetken mielijohteesta päädyimme ostamaan perus-Cassiusta, joka oli suuri virhe. Hajut hiekka kyllä peitti hyvin, mutta tämäkin kesti armottoman vähän aikaa ollakseen suhteessa melko kallis.

Ennen Donin tuloa olimme olleet tyytyväisiä Öko Plussaan sen erinomaisen hinta-laatusuhteen puolesta. Öko-rakeet tarttuivat kuitenkin pennun runsaskarvaiseen tassunpohjaan kiinni kuin takiaiset ja kantautuivat ympäri taloa. Hiekka-ongelma oli taas edessä.

Ystävämme, joilla on myös kissa, suosittelivat Extreme Classicia. Päätimme kokeilla, ja pian Zooplus-lähetyksen saavuttua iskimme hiekat astiaan. Tuoksuja rakastavana kissana Doni oli kärppänä paikalla seuraamassa operaatiota, ja alkoikin välittömästi kuopia ja kaivella hiekkaa ekstaattisesti! Henkilökunta joutui raahaamaan innokkaan kaivelijan pois astialta siinä vaiheessa, kun pentu oli saanut keottua muhkean kasan hiekkaa astian ulkopuolelle. Henkilökunnalla oli toisinaan vaikeuksia saada astiaa siivottua ”osallistuvan” pennun tunkiessa jatkuvasti nuuhkimaan hiekkaa! Hiekka oli mikrorakeen tyyppistä pientä murua, ja silmin huomaamatonta. Miinusta tulee nipottavan henkilökunnan mielestä savipohjaisuudesta, sillä yritämme suosia biologisia hiekkoja. Myöskään kasojen jemmaaminen pusseihin ei saa henkilökuntaa niin ikään hyppimään innosta.

Kissojen orjat alkoivat olla jo melko epätoivoisia sodassa hiekanmuruja vastaan, kunnes törmäsimme eräällä foorumilla Nature Golden-hiekkaan. Tämän pitäisi olla erityisesti soveltuvaista pitkäkarvaisille kissoille, sillä pienten pellettien luvattiin olevan sen verran painavia, etteivät kulkeutuisi kaikkialle tassunpohjassa niin kuin Öko. Hiekka on myös puupohjaista ja wc:stä alas vedettävissä, joten henkilökunta päätti yrittää. Kulutamme kuitenkin Extremet ensin loppuun ja katsomme sen jälkeen miten käy!

 Ei ollut aiheeseen sopivaa kuvaa, joten tässä perus-Harri esittelemässä kaulansa pelastusrengasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti