tiistai 6. joulukuuta 2011

Toipilas tippasilmä


Meillä on täällä jälleen toipilas. Harri-paran vasen silmä vuotaa jälleen runsaasti, joten herra on kahden viikon lysiinitablettikuurilla oireiden haihduttamiseksi. Vuodon syynä on erittäin todennäköisesti jo pentuaikana alkunsa saanut kissan herpesvirus, joka on arpeuttanut kyynelkanavia siinä määrin, että vasen silmä vuotaa kroonisesti. Toisinaan silmä äityy pahemmaksi (kuten kuvassa), jolloin lääkitys on tarpeen. Toistaiseksi kuureja ei ole tarvinnut syöttää kovin usein, joten toivon mukaan Harri ei tulevaisuudessa joudu olemaan jatkuvalla tablettikuurilla.

Vuodon syytähän on tutkittu monen monituista kertaa, ensin pelkkänä tulehduksena, ja vasta myöhemmin Eläinsairaalan silmäspesialistilla. Vuodon kroonisuus, arpeutuneet kyynelkanavat ja silloin tulehdukseton silmä viittasivat vahvasti herpekseen. Lääkkeeksi määrätty lysiini auttoikin onneksi heti Harrin oireisiin, ja ohjeeksi saimme, että mahdollisesti stressaavassa tilanteessa vuodon pahentumista voi estää jo ennakkoon aloitetulla lysiinillä. Pitkään oikeaa lääkettä sai etsiäkin, mutta onneksi tuo lysiini toimii herralla erittäin hyvin.

3 kommenttia:

  1. Voi Harria ja hoivaajia :( Tosi hyvä juttu kuitenkin, että teillä on tiedossa, mikä tuon aiheuttaa ja mikä on hoito.

    VastaaPoista
  2. Se oli tosi hyvä juttu, että löydettiin tuo apu. Muuten Harri varmaan olisi jatkuvalla silmätippakuurilla. :(

    VastaaPoista
  3. Mitä lysiinivalmistetta oot antanut ja mistä ostit sen ? Meillä on myös herpes epäily ja silmätulehdus tällä hetkellä päällä ja ell suositteli lysiiniä silmätippojen ja herpeslääkkeen lisäksi mutta mulla meni ihan ohi että mistä ja mitä lysiiniä ostan :/ Apteekista vai luontaistuotekaupasta ja entä ne apuaineet niissä tableteissa, ei kai ihan puhdasta lysiiniä mistään saakkaan ...

    VastaaPoista