maanantai 13. elokuuta 2012

Jännäulkoilu

Eilen henkilökunta koki Harria ulkoiluttaessaan tavallista jännemmän ulkoilureissun. Ensin H keksi roskakatoksen nurkalta äärimmäisen kiehtovalle haisevan puskan, ja aikansa siinä feisbuukkailtuaan heittäytyi herra varsin hurjaksi: herra alkoi valuttaa kuolaa, puskea kasvia ja kiehnätä kuin parastakin kissanminttu-valeriaana-pensasta. Hurjaa! Eräässä toisessakin paikassa ulkoilureitillä kasvaa tämä samanlainen mysteerikasvi, ja reaktio on herralla täsmälleen samanlainen. Yleensä rituaali päättyy seisaallaan pissaamiseen (!), joten siinä vaiheessa kun herra oli aikansa kuolannut kasvia kantoi henkilöstö julmasti kissan pois. Vääryys!

Kuola valuu..



Ei jännyys toki vielä siihen loppunut. Harri käveli pienen matkan läheiselle lammikolle, ja istutti takamuksensa kiveykselle vahtiin. Vastapuolella lampea kahisi joku, ja henkilöstö kyyristyi tarkkailemaan-viime vuonna lammessa oltiin bongattu vesimyyrä. Otus lähti uimaan suoraan Harria kohti, ja rantaviivalta nähtynä otus paljastui selväksi perus-rotaksi! Itsetuhoinen siimahäntä oli enää alle puolen metrin päässä Harrin suusta, joten henkilökunta päätti tomistellä säikäyttääkseen otuksen surman suusta. Rotta havahtuikin ja teki supernopean volttikäännöksen sukeltaen pikapikaa kohti vastapuolen rantatörmää.

Harrilta kesti hetki toipua kaikesta tästä jännityksestä, eikä sisälle oltaisi tahdottu millään. Heti tänään pitikin mennä samaan paikkaan kyttäämään, mutta tällä kertaa rottaa ei näkynyt. Liekö oppinut jotain. ;-)

4 kommenttia:

  1. Oikeesti aika spuukia! Mysteerikasveja ja hyökkäävä rotta! Kai te meinaatte ottaa selville mikä toi kiihkeä kasvi on?

    VastaaPoista
  2. Harmi, kun kasvintunnistus ei todellakaan kuulu vahvuuksiin. Pitäisihän tuo nyt saada tietää, mikä ihme on tuollainen lumoava kasvi. Ellei se sitten vain ollut poikkeuksellisen ihana yksilö.

    VastaaPoista
  3. Musta ja Harmaa + Mindy: Toki yritämme selvittää tuon mysteerikasvin! Seuraavaksi otamme lehtiä talteen ja tutkimme kera kasvikirjojen. :-)

    Otimme vähän aikaa sitten testiksi pari lehteä talteen, ja taskuun unohdettuna kuivahtivat. Viskasimme lehdenmurut Harrille, ja efekti oli kuin kissanmintulla! Hyytävää, suorastaan.

    VastaaPoista
  4. Onnekasta, feikkikissanminttupensas ihan kotinurkilla!

    VastaaPoista