keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kurpitsajuhlaa!

Täällä on kämppä vielä ihan hyrskyn myrskyn giardia-siivouksien jäljiltä (ja tulee olemaankin hetken ennen kuin negatiivinen testitulos on saatu), mutta tärkeintä on, että Harri juo ja syökin lähes normaalisti. Axilur-kuuri vei molemmilta pojilta ruokahaluja, joten mukava huomata että molemmat syövät kupit tyhjiksi.

Lauantaista lähtien keräillään kakkoja ( !! ) kolmen päivän ajan ja kiikutetaan labraan toivottavasti negatiivisen tuloksen saamiseksi. Pidetään peukkuja!

"Jaa, että taas tämmöistä.."

Hyytävää halloweeniä toivottavat Karvapallolan jengi!

torstai 25. lokakuuta 2012

Toipilas nahkamaha

Täällä toivutaan hyvää vauhtia giardiasta. Sen sai henkilöstö tuta keskellä yötä, kun Harri yhytettiin tiskipöydältä napostelemasta lääkekassista Easypill-huijaustahnaa napaansa. Toissapäivänä H myös leikki ensimmäistä kertaa pariin viikkoon, ja Doninkin kanssa on jo painittu.

H oli nukkumassa ihan rauhakseen..

 ..ja heti tullaan häsläämään kameroiden ja kissakavereiden kanssa!

Hieno ayshire-vasikan tapainen nahkapinta sekä mahassa että kanyylitippa-jalassa!


 
"Kyllä kyrsii sairastaa."

perjantai 19. lokakuuta 2012

Toipilas

Harri pääsi pikaisesti yllättävälle eläinlääkärivisiitille, kun jo pari päivää kestänyt vaisunoloinen käytös muuttui sängyn alle vetäytymiseksi ja syömättömyydeksi. Niinpä torstai-aamuna 8.00 henkilöstö kiikutti Harria Kamppiin kissaklinikka Felinaan selvittämään outoa käytöstä. Oireet olivat kaikkinensa hyvin vaihtelevat: syömättömyyden ja apatian lisäksi H ei mielellään juoksennellut tai hypännyt alas raapimapuulta, ja silloinkin hypyn tai juoksupyrähdyksen jälkeen herra käpertyi pieneksi mytyksi. Hiekka-astialla kuitenkin asioitiin normaalisti.

Voisikohan Harrin silmät levitä enää yhtään suuremmiksi kuin tässä vastaanottokuvassa?

Tutkimuspöydällä lääkäri sai maaniteltua Harrin tulemaan jo puoliksi itse ulos kantokopastaan, mutta vilkaistessaan ympäristöä päätti herra peruuttaa kuitenkin takaisin. "Ei taas täällä!"

Päällisin puolin herrasta ei löytynyt mitään käytöksen selittävää vaivaa (paitsi vasemman kulmahampaan plakki-ja hammaskivilöydökset), joten nukutuspiikin kautta Harri passitettiin lisätutkimuksiin. Kierros meni verikoe-pissanäyte-hammaspöytä-röntgen-akselin lävitse, ja henkilöstö sai kehoitteen tulla muutaman tunnin päästä noutamaan herraa. Reilun tunnin kuluttua tuli kuitenkin klinikalta puhelu, että Harri oli erittäin kuivunut, ja joutuu jäämään tippaan vielä pidemmäksi aikaa. Lisäksi henkilöstö kutsuttiin kuulemaan lisätietoja jatkotoimenpiteistä.

Klinikalle saavuttuamme saimme käteemme 12-sivuisen(!) epikriisin, josta selvisi pojalla olevan giardia-infektio. Kaiken kukkuraksi pöpö oli aiheuttanut Harrille kuivumisen lisäksi anemiaa. Henkilöstö kutsuttiinkin toimenpidehuoneeseen keskustelemaan ja ihmettelemään diagnoosia lääkärin kanssa. Giardia on voinut olla Harrilla jo ties kuinka kauan, sillä tavanomainen kolmen päivän Axilur-kuuri ei tehoa giardiaan, vaan kuurin pitää olla 7-10 päivän mittainen! Tänä kesänä herra ei ole saanut kiinni myyriä, joten pöpö on voinut muhia polon suolistossa jo vuoden päivät, ja vasta nyt aiheuttaa konkreettisia oireita.

Vaikka pöpö onkin teoreetteisesti zoonoottinen, ei riskiä ihmisiin päin tarttumisesta pitäisi olla, sillä kissan/koiran/jyrsijän ja ihmisen giardia-kannat ovat erilaiset. Doni pääsee kuitenkin myös kymmenen päivän Axilur-kuurille, jonka jälkeen viidentenä hoitopäivänä koko kämppä putsataan lattiasta kattoon hypokloriitilla ja vaatteet pestään 60asteessa. Tekemistä siis riittää! Tästä parin päivän päästä Harrin kakkanäyte toimitetaan jälleen Felinaan giardia-pöpön häviämisen varmistamiseksi.

Liki kymmenen tunnin lääkärikeikan jälkeen Harria kuskattiin kohti kotia, ja sen verran pöllyissä poika oli, että kopasta päästyään puski Donia ja kaappia. Easypill-huijaustahnalla voideltun Axilurin ja Hill'sin i/d-vatsaruoan jälkeen H paineli nukkumaan - ja hyvin näytti uni maittavankin toipilaalle.

"Mitään en oo ottanu!"

 
Kieli ulkona..

Toipilas, lääkesetti ja eväät

Aamulla pahin pölly oli jo haihtunut, ja pupillitkin olivat jo normaalit. Ruokakin maistui ihan ok-ruokahalulla. Lääkkeinä pojalle on 500mg Axilur puolikas tabletti kerran päivässä 10pv ajan (sama Donille!), 1ml Florentero-maitohappobakteeritahnaa 1xvrk kuuri loppuun ja tarpeen mukaan pahoinvointilääkkeenä Cerenia 1/4 tablettia 1xvrk. Lisäksi suolistoystävällistä ruokaa H saa popsia muutaman viikon ajan.

Vaikka H sai jälleen kerran säikäytettyä henkilöstön kipuilemalla, niin kuitenkin tosi hyvä että syy paljastui "vain" giardiaksi, eikä miksikään sen vakavammaksi. Doni on keksinyt kaikenlaista askarreltavaa Harrin toipilasaikana, ja toivottavasti henkilökunnan hermojenkin puolesta Harri toipuu painikuntoon mahdollisimman pikaisesti! :-)

maanantai 15. lokakuuta 2012

Leluarvostelu: Best Friend Brainy

Isäntä huomasi Itä-Suomen-visiitillään markettien lemmikkihyllyssä möllöttävän älylelun, ja alhainen hinta houkutti heräteostoksille. Pojille kuskattiin siis tuliaisina Best Friendin "Brainy"-älyrulla. Kiekon alla on siis naminmentäviä koloja, ja kiekkoa kääntämällä namit voidaan käpältää/nuoleksia/muilla tavoilla onkia suuhun. Luunmuotoiset reiät auttavat pöljemmänkin haistamaan piilotetut namit. Vaikka tuote onkin suunniteltu etupäässä koirille, sopii se ainakin henkilökunnan puolesta myös kissoille kevyen pyöriteltävyytensä puolesta.




Yllättäen Doni oli ensimmäisenä onkimassa raksuja Harrin tarkkaillessa operaatiota vierestä. Ja kah, Aivo-Doni saikin käännettyä kiekkoa ja käpällettyä pian kaikista koloista raksut ulos - samalla kehräten tyytyväisyydestä!

 Siellä niitä on!

Pahvirakenne vaikuttaa yllättävän kestävältä, mutta miinuspuolena on koloihin jäävät ikävät rasvatahrat. Onneksi alle 15€:n hinta kompensoi hieman, joten Donin arvio lelulle on neljä tassua viidestä.